Oman vauvamme serkku oli syntymässä pari kuukautta ennen meidän laskettua aikaamme, joten halusin tehdä hänellekin peiton. Novitalta löysin ihanan sävyistä vaaleansinistä Mamboa, ja valitsin tämän kauniin kolmiuloitteisen mallin peittoa varten.

Peiton tekeminen oli ihanaa alusta saakka! Mallia oli tosi kiva neuloa, sillä seitsemän silmukan mallikertaa pystyi seuraamaan ilman että silmukoita joutui varsinaisesti laskemaan. Kerroksessa kun oli 76 silmukkaa, joten laskemista olisi muuten riittänyt ihan liikaa. Nyt työstä näki jo silmämääräisesti mikä kerros oli milloinkin meneillään. Lisäksi Mambo on sen verran paksua lankaa, että työ eteni nopeasti. Yhdessä illassa tuli neulottua yksi kokonainen kerä ihan heittämällä, ja sehän on aina rohkaisevaa kun saa valmista jälkeä aikaiseksi vauhdilla.

Lankakin tuli käytettyä tarkasti hyödyksi. Tähteeksi ei jäänyt kuin pienen pieni määrä, kun neuloin kokonaisia mallikertoja sen mukaan kun lankaa riitti.


Sininen vauvanpeitto "Kolmiot"

Ohje: Novita Muksu -lehti 2008, ohje 10

 

Lanka: Novita Mambo, vaaleansininen
  (70 % villaa, 30 % akryylia, ohjetiheys 10 cm=11 s tai 15 krs)

Puikot: Pyöröpuikot nro 8 (80 cm)

Langan menekki: 400 grammaa

Peiton koko: 70 cm x 70 cm

Viimeistelin peiton silittämällä sen kostean liian läpi.