Halusin neuloa jotain miehelleni, ja mikäs sen parempi lahja kuin kaulahuivi. Varsinkin kun talvi on kohta tulossa. Ohjeen löysin KristiinanSilmukat -blogista.

Malli tuntui aluksi vaikealta hahmottaa. Aikani pähkäiltyä kuitenkin hoksasin, miten silmukat menevät. Kun olin aloittanut työn, malli tuntui jo tosi loogiselta ja helpolta. Suht nopeasti sen oppi jopa ulkoa, eikä ohjetta enää tarvinnut koko ajan lukea. Riitti kun vähän tarkisteli muistin avuksi välillä. Yhden mallikerran neuloi mukavan nopeasti, eikä työtä meinannut millään malttaa jättää kesken. Aina piti neuloa vielä yksi mallikerta, ja sen jälkeen vielä yksi...

Lankana käytin pätkävärjättyä lankaa. En ole mikään pätkävärjättyjen lankojen suuri ystävä, mutta tässä langassa oli hyvin hienovaraiset sävyvaihtelut. Niinpä kolmiulotteinen malli tuli erittäin kauniisti esille.

Langan kanssa meinasi käydä vallan köpelösti, sillä se oli vähällä loppua kesken. Olin toiveikkaasti ostanut lankaa vain 150 grammaa, jottei minulle turhaan jäisi ylimääräistä jämäkerää. Lankakaupassa kun tuli käytyä vähintään kerran viikossa, joten äkkiäkös sitä lisää saisi. No, eihän siitä määrästä tullut kuin 75 cm pituinen huivi. Vähintään yksi kerä siis vielä tarvittaisiin, ehkä jopa toinen. Mutta minäpä jouduin keskenkaiken kolmeksi viikoksi sairaalaan, sillä ihana prinsessamme halusi syntyä maailmaan viisi viikkoa etuajassa. Kun ehdin taas käydä työhön käsiksi, ei lankaa enää meinannut löytyä. Onneksi saman ketjun toisesta liikkeestä löysin vielä viimeiset kolme kerää, ja hamstrasin ne kaikki heti itselleni. Nyt pitääkin sitten miettiä tarkkaan, mihin sen lopun 100 grammaa käyttäisi. Luultavasti pipoon.


Kalanruotokaulahuivi

Ohje: KristiinanSilmukat -blogista. Kristiinan neuloma kaunis huivi löytyy täältä.

Lanka: Manor Home New Print, pätkävärjätty tiilenpunainen
  (100 % villaa, ohjetiheys 10 cm=17 s tai 24 krs)

Puikot: Pyöröpuikot nro 5 (Edelleen olen ihastunut siihen miten kaunista jälkeä pyöröillä saa myös tasotöissä.)

Langan menekki: 200 grammaa

Huivin koko: pituus 103 cm, leveys 24 cm

Tämä huivi on sellaista yksin kerroin kaulan ympäri kietaistavaa mallia. Tai siis mitenkä sen nyt selvästi selittäisi... Huivi siis riittää kaulan ympäri samoin kuin miten tuo valkoinen pörrökaulahuivi on kuvattu. Jos haluaa kietoa huivia kaulaan enemmän, voi huivista hyvin tehdä yhden mallikerran verran kapeamman. Jälleen suosittelen tekemään mallitilkun haluamastaan langasta, niin voi mietiskellä minkä levyinen huivi olisi hyvä.

Niin ja viimeistelyä tähän huiviin ei tarvittu. Huivi tuli puikoilta sopivan napakkana ja siistinä.

Villalangat ovat muuten täällä Sveitsissä aika hinnakkaita. Ihme juttu, kun lampaita on joka nurkat täynnä... Tämän huivin hinnaksi tuli noin 16 euroa. Samalla rahalla saisi Novitan uutuuslankaa Luxus Stone (100 % villaa). Ja jos haluaisi selvitä edullisemmin, tekisi 200-grammaisen huivin Novita Woolista (100 % villaa) 10 eurolla. Näin pienessä työssä lankojen kalleus ei haittaa, mutta jos jotain suurempaa tekee, niin hinta pompsahtaa mukavasti pilviin. Tyypillistä Sveitsiä, etten sanoisi!